Yritys
Yrityksen tarina
Talouskuu on asiakaspalvelulähtöinen auktorisoitu tilitoimisto, jolle tärkeintä ovat tyytyväiset asiakkaat ja huolellisesti hoidettu taloushallinto. Talouskuun takana seisoo liiketalouden tradenomi, KLT-kirjanpitäjä Janina Sirpi, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus tilitoimistoalalta.
Alun perin työntekijänä Viitarinne Oy nimisessä tilitoimistossa toiminut Janina lähti vuonna 2017 kokeilemaan siipiään silloisen tilitoimistoyrittäjä Anja Ojasen ehdotuksesta. Anja halusi pikkuhiljaa vähentää vastuutaan eläkepäiviä ajatellen ja halusi Janinan jatkavan tilitoimistotoimintaa. Niinpä asiakkuudet siirtyivät uudelle toiminimi Talouskuulle ja näin tilitoimisto Sipoon Nikkilässä sai uuden tarmokkaan yrittäjän. Vuonna 2019 toiminimi muuntui osakeyhtiöksi ja yhtiö muutti Vantaalle. Nykyisin Talouskuun toimisto sijaitsee Tuusulan yrityskeskuksessa, ihan Vantaan ja Tuusulan rajalla.
Talouskuulla on pitkät asiakassuhteet, joista pisimmät ulottuvat yli kymmenen vuoden taakse. Yhtiö pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa asiakaslähtöisesti ja luomaan vankan luottamussuhteen asiakkaan ja tilitoimiston välille.
Talouskuu sai vuoden 2022 alussa taloushallintoliiton auktorisoinnin. Voit lukea lisää auktorisoidun tilitoimiston merkityksestä taloushallintoliiton sivuilta.
Yhteistyökumppanit
Ota yhteyttä
Vaihtamassa tilitoimistoa?
Perustamassa yritystä?
Ulkoistamassa taloushallintoa?
Ota rohkeasti yhteyttä, niin käydään läpi, mitkä palveluistamme sopivat juuri sinulle.